tiistai 10. syyskuuta 2013

Tukka läks! | Hair's Gone!

Joku ehkä muistaa, että Kotirouvapäivä-postauksessa mainitsin varanneeni kampaaja-ajan. Joku saattaa muistaa myös heinäkuisen tukka-ahdistuksen ja kampaajallakäynnin lopputuloksen. No nythän kävi niin, että useamman vuoden kestänyt muhittelu muodostui lopulta päätökseksi saakka. Päätin luopua tukastani elokuun hääputken jälkeen.

Tällainen tukka oli aamulla ennen lähtöä.


Ja tällaisen pään kanssa tulin kotiin.





Asiaan kuuluvasti olen ihmetellyt tätä peilin edessä ja pyöritellyt päätäni ja kummastellut sitä, kun tuuli tuntuu päänahassa - molemmin puolin! Ja enpä muista milloin olisin viimeksi ollut kampaajakäynnin jälkeen yhtä innoissani uudesta tukastani kuin nyt. Toisinaan vähän radikaalimmat muutokset hiustyylissä tekee ihmiselle hyvää.

Someone may remember my hair anxiety in July and the way my hair was after the hair cut. Well, after the idea had been bubbling under for years already, I finally decided to go for a very short crop and to do it after the wedding spree we had in August. The first picture is my hair this morning and the second is my hair after I came home from the hair dresser. And I can tell that I'm super exited about my new look! I think it's good to have a proper change every now and then, and hair is the easiest and cheapest way to achieve it. 


6 kommenttia:

  1. Jee! Lyhyt tukka, paras tukka! ;) Ps. Kävin kattoo näyttelyn eilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyttukkaisilla on hauskempaa (tai ainaki vähemmän föönattavaa). :D Ja jee, kiva kun kävit! ^^

      Poista
  2. Sairaan makee tukka ja sopii siulle hyvin! Kannatti leikata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ^^ Itsekin olen edelleen kovasti tyytyväinen, ei ole viikossa ruvennut kaduttamaan tämä päätös. :D

      Poista